Aina vaivaan sopivaa hoitoa

Ahvenanmaalta kotoisin oleva Amanda sai skolioosidiagnoosin omalta lääkäriltään, joka kirjoitti hänelle lähetteen Turun yliopistolliseen keskussairaalaan Tyks Ortoon.

Ensimmäiseen kontrolliin Tyks Orton lasten ja nuorten poliklinikalle hän saapui äitinsä kanssa. Hoitoprosessin ensimmäinen askel oli tapaaminen selkäortopedin ja kirurgin, professori Ilkka Heleniuksen kanssa. Ensitapaamisen jälkeen Amanda eli kolme vuotta ilman selkää tukevaa korsettia, koska hän oli kasvanut hyvin. Kävi kuitenkin selväksi, ettei Amandan selkä suoristuisi ilman leikkaushoitoa. Seurannan perusteella elokuussa 2017 Ilkka Helenius totesi, että Amandan skolioosi oli kehittynyt pituuskasvun myötä pisteeseen, jossa leikkaus muodostui välttämättömäksi hoitomuodoksi. Näin ollen Amanda, hänen äitinsä ja Professori Helenius päättivät, että leikkaus on paras ja tehokkain hoitomuoto. Päätöksen jälkeen leikkausaika lyötiin ripeästi lukkoon.

Potilaalle valtava operaatio

Leikkaukseen Amanda saapui äitinsä kanssa Turun yliopistolliseen keskussairaalaan joulukuussa 2017. Leikkauksessa Amandan selkärankaan asennettiin ruuveja, joilla skolioosin taivuttamaa selkää suoristettiin. Helenius muistuttaa, että skolioosileikkaus on aina valtava operaatio potilaalle, mutta myös vaativa operaatio kirurgille. Amandan tapauksessa leikkaus toteutui täysin odotusten ja suunnitelman mukaisesti.

Äiti kiittää henkilökunnan ammattitaitoa

”Muistan, kuinka heräsin aamulla ja kävin suihkussa ja join kupin kahvia, niin sain jo tiedon, että leikkaus on päättynyt, kaikki on mennyt hyvin ja onnistuneesti”, äiti kiittelee. Jo muutamassa päivässä leikkauksen jälkeen Amandan kunto oli vahvistunut ja vointi parantunut huomattavasti. Hän kertoi voivansa hyvin eikä suuria kipuja ollut. Ja jo viiden päivän jälkeen leikkauksesta Amanda pääsi lähtemään kotiin Ahvenanmaalle. Amanda ja hänen äitinsä kiittivät Tyks Orton henkilökuntaa hyvästä ja ammattitaitoisesta hoidosta.